vaakuna
logo
karjala
  Uutiset Tänään Suku Historia Kartat Kuvat Liittyminen Palaute Runoja Tuotteet  Linkkejä



Karjalan heimo ja Kuparisten suku
 

Karjalan heimon alkukoti ”Muinaiskarjala” oli tutkimusten mukaan Laatokan kaakkoisrannalla jo ensimmäisen vuosituhannen puolivälissä.

Tästä ns. Olhavan kulttuurikeskuksesta suuntautui asutus- ja muuttoliikkeitä ainakin kolmelle taholle 1000-luvulle tultaessa.

Länteen lähteneestä muodostui ensin inkeroisten heimo Nevajoen seuduille. Sieltä taas suuntautuivat sittemmin äyrämöisiksi kutsutut asukkaat Länsi-Kannakselle.

Luoteeseen lähteneet päätyivät Sakkolan ja Sortavalan väliselle Laatokan rannikolle. Tähän joukkoon uskotaan Kuparisen suvun esi-isien kuuluneen.

Kolmas, Aunuksen kannaksen suuntaan 900-luvulla lähtenyt muuttoliike, ulottui Salmi–Paatene–Ääninen -linjalle ja synnytti aunukselaisen ryhmän.

Voimakkaimmin etenivät Laatokan länsi- ja luoteisrannikolle lähteneet. He olivat jo 1000-luvun alkupuolella levittäytyneet Vuoksi–Saimaa -suunnassa Suur-Savoon eli Mikkelin tienoille saakka. Hieman myöhemmin asutus levisi niinikään Hiitolan ja Kurkijoen seuduilta kohti Savoa. Näihin erämiesten ja maanottajien virtoihin uskotaan Kuparisten esi-isien kuuluneen. Turkisten
hankinta sai esi-isät samoamaan yhä kauemmas asumattomiin erämaihin.


Läntisen Ruotsin ja itäisen Novgorodin pyrkiessä levittämään valtaansa ja uskontoaan syntyi taistelu alueiden omistamisesta. Ruotsalaisten ristiretket itään 1100- ja 1200-luvuilla sekä taistelu kauppa-alueista johtivat vuosikymmeniä kestäneeseen sotaan 1290-luvulla.
V. 1293 ruotsalaiset asettuivat pysyvästi Länsi-Karjalaan ja rakensivat valtansa tueksi Viipurin linnan. 1322 ruotsalaiset piirittivät Käkisalmea, mutta valtaus jäi tekemättä. Kolmekymmentä vuotta kestäneen sotimisen jälkeen Karjala jaettiin Ruotsin ja Novgorodin kesken Pähkinäsaaren rauhanteossa 12.8.1323. Tähän päättyi itsenäisen Karjalan historia.

Raja jäi voimaan vuosisadoiksi. Sen tarkistuksista ja oikaisuista sodittiin usein, ja rajakahakat olivat yleisiä, kun kumpikin yritti omia alueitaan itselleen lisää. Erämiehet ja kauppiaat
liikkuivat rajan yli siitä paljoakaan piittaamatta. Kuparisten esi-isien asuinsijat jäivät Ruotsin Karjalan puolelle ja he joutuivat läntisen roomalaiskatolisen uskonnon ja kulttuurivaikutusten piiriin. Näin sittemmin luterilainen uskonoppi tuli hallitsevaksi,


Ensimmäisiä merkintöjä Kuparisista nimenkantajina tavataan 1500-luvun alkupuolelta Pellosniemen (Mikkelin eteläpuolella) ja Juvan seuduilta. V. 1543 on Antrean Kuparsaaressa kirjattu talonpoika Jöns Kuparin (Juha Kuparinen). Antrea, Äyräpää ja Jääski olivat Ruotsin Karjalan puolella.

1500-luvulla ja etenkin sen loppupuolella taisteltiin jälleen ankarasti karjalaisten maan omistuksesta Venäjän, joka oli alistanut Novgorodin 1400-luvulla ja Ruotsin välillä. Tässä 25 vuotta kestäneessä sodassa Ruotsi tappeli voitokkaammin.
Rauha tehtiin Stolbovan kylässä 1617 ja siinä Ruotsi sai itselleen koko Käkisalmen läänin. Nyt törmäsivät yhteen ortodoksinen uskonto, johon Venäjän Karjalassa oli sitouduttu ja
ruotsalaisten länsimainen luterilainen oppi, jota he jopa pakkokäännyttämällä veivät eteenpäin. Ortodoksinen karjalaisväestö lähti pakenemaan Venäjälle, ja kyliä autioitui.


Näille tyhjille alueille Ruotsi värväsi muuttajia Ruotsin Karjalasta ja Savon suunnalta.
Kuparisten esi-isät lähtivät Vuoksen virtaa alaspäin ja päätyivät Suvannon rantamille,
Sakkolan pitäjän alueelle. Täältä suku levisi lähipitäjiin ja kauemmaksikin. Lännestä tuloa
tukee tieto, että Kuparisten esi-isät ovat olleet luterilaisen kirkon jäseniä.


Sakkolan alueella tavataan Kuparisia 1600-luvun puolivälin paikkeilla.

1700-luvun alussa taisteltiin taas Venäjän yrittäessä vallata takaisin menettämiään alueita.
Sota päättyi Ruotsin tappioon. Rauha tehtiin Uudessakaupungissa1721. Tällöin rajaksi tuli suunnilleen se raja, mikä nytkin on voimassa. Ruotsin häviötä täydensi vielä ns. pikkuvihan jälkeen Turussa solmittu rauha, jossa raja siirtyi Kymijoelle, samalla kun Olavinlinna ympäristöineen liitettiin Venäjään.


1710-1880 Venäjän hallitsijat antoivat laajoja läänityksiä suosikeilleen Karjalan alueelta.
Tämä lahjoitusmaa-aika oli Karjalan kansalle erittäin raskasta. Verotus oli mielivaltaista eikä oikeutta saanut. Kuparisten esi-isät joutuivat kokemaan tämän ajan kaikessa ankaruudessaan. 1800-luvun alussa käyty Suomen sota johti siihen, että koko Suomi joutui Venäjän vallan alle ja siitä muodostettiin itsenäisen hallinnon alainen suurruhtinaskunta. Vanha Suomi (1721-rajan Venäjän Karjala) liitettiin muun Suomen yhteyteen 1812.


Suomen senaatin päätöksellä lahjoitusmaat päätettiin ostaa kruunulle ja antaa talonpojille pitkäaikaista lainaa vastaan. Viimeinen lunastus tehtiin 1891, ja karjalaiset talonpojat
pääsivät taas kiinni omaan turpeeseen.


Suurruhtinaskunnan aikana yhä kasvava Pietarin kaupunki veti puoleensa kaupankävijöitä ja työmiehiä Karjalan alueelta. Kuparisen miehet kävivät kauppaa ja ajoivat rahtia Pietarin suuntaan noin sadan vuoden ajan. Raja sulkeutui Suomen itsenäistyessä 1917. Näin päättyi autonomian aika, ja Karjalan asema isän ja lännen välisenä kulttuurisiltana menetti merkitystään. Rauha solmittiin Tartossa 1920 ja rajaksi tuli Stolbovan rauhan (1617) raja.

Viimeinen suuri murros tapahtui talvisodan alkaessa 30.11.1939, jolloin lähes koko Suomen Karjalan väestö evakuoitiin muun Suomen alueelle. Jatkosodan vuosina 1941-44 Karjala oli
taas Suomen hallinnassa, ja väestöä muutti takaisin. 1944 alkoi venäläisten suurhyökkäys Suomen rintamilla. Väki joutui uudelleen evakkoon. Tämä Karjalan kansan ”diaspora” jatkuu edelleen. Kuparisten sukuseura ry pyrkii löytämään yhteyksiä sukuun ja ylläpitämään
karjalaisia kulttuuriperinteitä  joiden juuret ulottuvat syvälle Saimaan ja Laatokan väliseen maaperään.